Oikeudet ja "oikeudet"

Erilaiset oikeudet ovat yleinen keskustelunaihe internetin foorumeilla ja muuallakin. Ihmisoikeuksista ja eläinten oikeuksista ja monenlaisista muista oikeuksista on jokaisella omanlaisensa näkemys. Mitä oikeudet ovat? Ja mitä oikeuksia tavallisella kansalaisella pitäisi olla?
Ensinnäkin oikeudet ovat olemassa täysin siitä riippumatta, "pitäisikö" niitä olla vai ei. Kyse on lähinnä siitä, kenelle oikeudet kuuluvat. Arkielämässä kysymys pelkistyy poliisin ja tavallisen kansalaisen kohtaamisessa. Onko tavallisella kansalaisella oikeus päättää sillä hetkellä elämästään ja tekemisistään vai kuuluuko oikeus hänen elämästään ja tekemisistään päättämiseen poliisille.
Miksi vastakkain ovat nimenomaan poliisi ja tavallinen kansalainen? Eikö samanlainen asetelma voi olla myös jonkin normaalin virkamiehen ja tavallisen kansalaisen välillä? Kyllä voi, mutta poliisi on yhteiskunnassa ainoa toimija, jolla on ehdoton käskyvalta ja väkivaltaa sisältävien pakkokeinojen käyttöoikeus. Jotain pientä tämän suuntaista valtaa voi olla myös vartijoilla ja muilla "pienemmillä tekijöillä", mutta se on erittäin rajoitettua ja tilannekohtaista. Käytännössä vallanjako yhteiskunnassa kulkee siis poliisin ja tavallisen kansalaisen välillä.

Usein ajatellaan, että kansanedustajat käyttävät valtaa lakeja säätäessään. Tavallaan he käyttävätkin epäsuorasti tietyntyyppistä valtaa (riippuen vallan määrittelystä), mutta käytännössä heidän vallankäyttönsä on monien lakien kohdalla pelkästään poliisin ja tavallisen kansalaisen valtasuhteiden määrittelyä. Kansanedustajat määräävät, mitä oikeuksia ja millä ehdoilla tavallisella kansalaisella on, ja mitä oikeuksia poliisilla on silloin kun tavallinen kansalainen ja poliisi kohtaavat jossakin arkielämän tilanteessa. Kansanedustajat ovat siis yhteiskunnassa esiintyvien valtasuhteiden säätelijöitä. Kun he ottavat tavalliselta kansalaiselta pois "oikeuden" päättää jostakin omaa turvallisuuttaan koskevasta asiasta, he antavat silloin automaattisesti poliisille oikeuden puuttua kansalaisen koskemattomuuteen, jos kansalainen yrittää itse vapaasti käyttää "oikeuttaan", jonka kansanedustajat ovat häneltä pois ottaneet. Kansanedustajat ovat ylin taho, joka määrittelee oikeuksien jakaantumisen yhteiskunnassa.

Jossakin tapauksessa kansalaisen oikeuden tehdä jotain voi poistaa myös jokin paikallinen virkamies, mutta tässäkin tapauksessa hänen oikeutensa poistaa tavalliselta kansalaiselta jokin oikeus perustuu alunperin kansanedustajien asiasta säätämään lakiin. Eikä oikeus yleensä siirry oikeuden tavallisilta kansalaisilta poistaneelle virkamiehelle siten, että hänen oikeutensa teon johdosta lisääntyisi. Kansalaisilta poistettu oikeus siirtyy aina poliisille. Yhteiskunnan vallanjaossa tai oikeuksien jaossa on siis aina kyse pohjimmiltaan tavallisen ihmisen ja poliisin oikeuksien määrästä. Jos tavallinen kansalainen menettää oikeuden tehdä jotain, poliisi saa oikeuden puuttua tavallisen kansalaisen elämään, mikäli tavallinen kansalainen yrittää käyttää menetettyä oikeuttaan. Ja vastaavasti (mikä on harvinaisempaa), jos tavallinen kansalainen saa jonkin oikeuden, joka on aikaisemmin ollut häneltä kielletty, poliisi menettää oikeuden käyttää pakkokeinona kansalaista vastaan tämän nimenomaisen asian perusteella.

Käytännössä edellä kuvattu asia näkyy monella tavalla. Yksi konkreettinen esimerkki voisi olla vaikka se, kun tiepiirit eri puolilla maata keväällä 2009 alensivat nopeudet pysyvästi 80 kilometriin tunnissa eräillä tieosuuksilla. Vielä edellisenä syksynä nopeusrajoitus oli ollut sata kilometriä tunnissa. Jos kansalainen ajoi tällaisella tiellä viime lokakuussa ennen talvinopeusrajoituksen voimaan tuloa autollaan sadan kilometrin tuntinopeutta, poliisilla ei ollut oikeutta antaa hänelle ylinopeussakkoa. Jos kansalainen nyt ajaa autollaan samalla tiellä sadan kilometrin tuntinopeutta, poliisi voi pysäyttää hänet ja kirjoittaa hänelle sakon.
Tavalliselta kansalaisilta on siis poistettu vapaus tehdä jotain, ja samalla poliisi on saanut uuden ylimääräisen "vapauden" puuttua kansalaisten elämään.
Muuttunutta käytäntöä perustellaan turvallisuudella, kuten lähes kaikkia kiristyneitä määräyksiä. Turvallisuuskysymyksissä kansalaisten kuuluu alistua nöyrästi eikä kysellä perusteita. Sen jälkeen kun Korkea Virkamies on päätöksen suuressa viisaudessaan tehnyt, perusteiden kyseleminen on loukkaus häntä kohtaan. Kansalaisen tulee totella ja vain totella.

“"Yksittäisellä kuljettajalla ei ole oikeutta eikä edes kykyä luoda viisaampaa henkilökohtaista arvomaailmaa", tunnettu liikennesuunnittelija julistaa Helsingin Sanomissa. Edes se ei auta, että tien varrella sijaitsevien kuntien tekniset virkamiehet lähettävät Suurelle Päällikölle anomuskirjeitä nopeusrajoituksen palauttamiseksi samaksi, mikä se on ollut edelliset 40 vuotta. Kuntalaisten työmatkat kaupunkiin nimittäin kestävät kauemmin, kun tiellä pitää ajaa hitaammin. Kymmenen minuuttia lisää matka-aikaan aamulla ja saman verran lisää illalla merkitsee sitä, että viiden aikaisemman “kesänopeuskuukauden” (kuudes ollaan sentään yleensä lomalla) aikana lisää matka-aikaa ehtii kertyä noin 35 tuntia mikä on sama kuin jos työntekijä istuisi työssä ylimääräiset neljä ja puoli työpäivää.

Työmatkan pituudesta riippuen kaikkien kohdalla lisäaikaa päivittäisissä työmatkoissa ei tietenkään kerry kymmentä minuuttia suuntaansa, mutta jo viidenkin minuutin lisäajasta kertyy kesäkuukausien aikana yli kahden ylimääräisen työpäivän mittaisen ajan viettäminen auton ratissa. Tällaisesta lisäkiusasta eivät ihmiset tietenkään pidä, kun pitkät työmatkat muutenkin jo stressaavat.

Tämän tyyppistä kritiikkiä voidaan sanoa nipottamiseksi ja neuvoa työntekijää lähtemään kotoa viisi minuuttia aikaisemmin. Totta kai näin voidaan ajatella. Yleinen totuushan on, että mikään määrä ei ole paljon, kun se otetaan pienissä erissä. Tätä tietoa mainosmiehetkin käyttävät kun he markkinoivat kalliita TV-kanavapaketteja ja muita hyödykkeitä. Vain 99 senttiä päivässä. Pikkuraha. Tällä logiikalla voitaisiin samantien työaikoja pidentää vuodessa muutamalla päivällä tehokkuuden nimissä. Kai nyt ihmiset jaksavat herätä aamulla viisi minuuttia aikaisemmin. Not a big deal.

Loppukevennyksenä vielä yksi käytännön esimerkki lain ihmeellisistä kiemuroista.

Tähän aikaan vuodesta kunnostellaan rannoilla veneitä ja vähän isompiakin aluksia. Oletetaan, että laivanomistaja haluaa maalata laivansa kylkiä ennen purjehduskauden alkua. Hän toimii seuraavasti:

1) Hän seisoo heikolla ritisevällä jäällä laivan vieressä ja urkkii raapalla ja pensselillä avannon yli. Erittäin vaarallista mutta laillista.

2) Hän vetää epämääräisen hajoamispisteessä olevan lautan avantoon laivan ja jään väliin ja seisoo lautalla laivaa maalatessaan. Edelleenkin aika vaarallista, mutta silti täysin laillista.

3) Hän kiskoo kiikkerän pienen soutuveneen avantoon ja yrittää maalata siitä käsin. Ehkä hieman turvallisempaa mutta epäkäytännöllistä. Laillista joka tapauksessa.

4) Hän uittaa tukevan ja turvallisen moottorilla varustetun Buster-veneen avantoon laivan viereen ja maalaa sen päältä. LAITONTA! Sakolla rangaistavan laitonta.

Perusteena laittomuuteen ja mahdollisiin sakkoihin tässä kaikkein turvallisimmassa vaihtoehdossa on oman turvallisuuden vaarantaminen! Kulussa olevassa perämoottorilla varustetussa aluksessa pitää nimittäin olla lain vaatimat varusteet (ankkurit ym.) eikä talviteloilta vedetyssä Busterissa ole niitä. Vene katsotaan liikkeellä olevaksi, kun sitä ei ole sidottu maihin. Laki ei tunne mitään poikkeustapauksia.

Edellä esitetty on ehkä joidenkin mielestä yritys keksiä keinotekoisia esimerkkejä, koska poliisi ei tarkasta laitureiden tai laivojen kyljissä kiinni olevien veneiden varusteita vaan ainoastaan oikeasti vesillä liikkuvien alusten varusteet. Oli miten oli. Ihmisten arkielämä ei kuitenkaan saisi perustua siihen, että heillä on "oikeus" tehdä asioita silloin kun poliisi ei satu huomaamaan.